Hiljan (Puhurin Yearly Jacinth) ja Jalon ( Tiger´s Chaos Supa Snoopa) pennut. Kuvaa ja kuvausta Hiljan tiineydestä, pentujen kasvusta ja kehityksestä. Kuvaa ja kuvausta elämästä ihastuttavien ja joskus vihastuttavienkin whippetien kanssa.
lauantai 28. marraskuuta 2009
maanantai 23. marraskuuta 2009
Hymy ja Viivi Peikkometsän uumenissa
Vaikka äitikoira Hilja ja tätikoira Vimma ovatkin yrittäneet kiitettävästi ja varsin kovaäänisesti leikittää ainokaiseksi jäänyttä Hymyä, niin vertaisensa peuhuseura on kuitenkin aina sitä parasta. Niinpä suuntasimme Viivi-siskon kanssa kohti pimeää Peikkometsää ja siskoksilla oli niin mukava jälleennäkeminen, kun eivät olleet kuukauteen toisiaan tavaneet.
Viivistä on kehkeytynyt kaunis tummasilmä, joka lumoaa avoimella ja rohkealla luonteellaan ja topakasti heiluvalla hännällään.
perjantai 20. marraskuuta 2009
Pesä hiljenee
Armas, lellipentu muutti tänään uuteen laumaansa ja kotona alkaa olla merkillisen hiljaista. Onneksi Hymy kuitenkin täällä kotona vielä ilahduttaa ( ja välillä vihastuttaakin ) niin emäntää kuin vanhempiakin koiria tempauksillaan, joten kenenkään aika ei pääse käymään pitkäksi.
sunnuntai 8. marraskuuta 2009
Ensimmäinen talvi on alkanut
sunnuntai 1. marraskuuta 2009
Pennut kymmenen viikkoa
Pentujen meno on välillä vallan hurjaa; painitaan, juostaan kilpaa (hauskin leikki on se, että joku ottaa jotakin makoisaa suuhunsa ja yllyttää muita takaa-ajoon), kiskotaan kaveria korvasta, hännästä, jalasta jne., tapellaan ja pidetään yleistä älämölöä. Hoitotäti Vimma 8v. on pentujen kanssa telmiessään nuortunut vuosia. Se pitää lapsosille kovaäänistä kuria, mutta auktoriteetti ei tunnu olevan riittävä. Äitikoira Hiljan pinna tuntuu olevan katkeamaton ja se näyttääkin olevan sangen vapaan kasvatuksen kannattaja.
Lisää kuvia osoitteessa: http://picasaweb.google.fi/koskela.tanja/1112009#
sunnuntai 25. lokakuuta 2009
Pennut yhdeksän viikkoa
Aika kuluu, pennut kasvavat ja vähitellen lentävät pois pesästään omiin koteihinsa. Viimeisin matkaaja oli Severi, hieno ja viisas pieni koirapoika. Onnea Severin ja perheen yhteiselle taipaleelle. Kasvattajana mieltä lämmittää ja silmää kostuttaa kuulla hienoja uutisia reippaista, rohkeista ja avoimista ( ja villeistä!) pennuista ilahduttamassa uusia perheitään.
Täällä kotirintamalla aikuisen koiran elämään kuuluvia asioita harjoittelevat Hymyn lisäksi Voitto ja Armas, jotka ovat vielä vailla niitä omia kotejaan. Pienten koirien elämään kuuluu harjoitella remmikävelyä, autoajelua, takin päälle pukemista ja uusiin ympäristöihin ja asioihin tutustumista. Uusiin ympyröihin tutustumisessa pennut ovatkin olleet kiitettävän omatoimisia ja aidan ali ryömiminen on harrastusmuotona uusinta uutta.
Uusimpia kuvia löytyy osoitteesta: http://picasaweb.google.fi/koskela.tanja/25102009#
sunnuntai 18. lokakuuta 2009
Pennut kahdeksan viikkoa
Hymy ja Armas lepotauolla.
Mikään asia ei ole niin vähäpätöinen, etteikö siitä kannattaisi nahistella, tuumaavat Hymy ja Severi.
Severi, karhunpoika.Niin se aika vain rientää ja Hiljan lapsista ensimmäiset lensivät jo pesästään. Helka ja Elsa (Viivi) muuttivat omiin koteihinsa Jyväskylään, joten tulemme toivottavasti tapaamaan vielä paljon. Vaikka tuntuikin haikealta luopua pennuista, niin tuntuu myös mukavalta tietää niiden olevan odotettuja ja rakastettuja. Kummankin alkutaival uusissa kodeissaan on sujunut enemmän kuin mallikkaasti uusien ihmisten ja uusien koirakavereiden kanssa.
Hilja ei tuntunut parin lapsosen häviämistä edes huomaavan. Johtuneeko siitä, että jäljelle jääneet pitävät nykyisin entistä kovempaa meteliä ja niiden paimentamisessa alkaa jo hoitotäti Vimmakin vallan vetristyä ja välillä ei oikein tiedä, johtaako yleistä kaaosta pennut vaiko aikuiset koirat. Hauskaa niillä näkyy kuitenkin olevan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)