Syyskatsaus

Kesä on ollut melko aktiivinen; on ollut maastokisoja, näyttelyitä ja Hymppis on tutustunut myös ratakisojen saloihin. Etanaluokassa siis painitaan. Tyylikkäästi pikkulikka juoksee, oppi nopeasti kopituksen (toisin kuin äitinsä), juoksee innokkaasti ja tarmokkaasti. Vauhti ei kuitenkaan päätä huimaa, mutta sehän ei meitä haittaa. Onneksi näitä muitakin hitaita alkaa jo jonkin verran radalla näkyä, että josko sitä ihan samantasoisia kumppaneita vielä tulevaisuudessa saatais kisaamaan. Maastopuolella ei suurempaa menestystä ole kellekään tullut ja harmittavaa epäonneakin on ollut matkassa. Mutta innokkaita juoksijoita ovat kaikki ja sehän on pääasia. Myös agilityn saralla on Halla, Vode, Hymy ja Hilja kunnostautuneet ja sekös on kaikille osapuolille mukava yhteinen harrastus. Ja onhan sitä näyttelyissä tullut ihan menestystäkin!!! Vodella on koossa jo kaksi serttiä ja varasellainen ja Hymppiskin oli Tuurissa ihan ROP. Meidän näyttelyharrastuksen tähtihetkiä!

Hilja kävi toistamiseen silmätarkissa ja silmät todettiin kauniiksi ja edelleen terveiksi. Halla, Vode ja Hymy ovat myös käyneet silmätutkimuksissa ja kaikille kirjattiin puhtaat lausunnot. Vodelle kuitenkin suositeltiin parin vuoden kuluttua uusintatarkastusta.

Mutta näiden erilaisten harrastusten keskellä syksyinen arki ja metsälenkkeily sujuu pääsääntöisesti sienestäen ja alkusyksystä marjastaen. Suppilovahverot on mun elämäni intohimo ja niitä onkin näin syksyisin kuivamassa meillä sisällä siellä sun täällä. Taidankin tästä taas lähteä ison ämpärillisen perkuuseen. Joten seuraavaan kertaan taas ...




Vode ja Emmi Laukaassa, PU2 ja SERT.



Hynynen Tuurissa, Rotunsa Paras!!!



Hallan perhe

Severi Tuomarinkartanolla

 







 

Se ois niinku kesä!

Jaahas, ja viimeiset kuvat otettu hankikantokeleiltä. Eli ei kovin uutteraa ole tämä päivittely. Nyt siis elellään kesäloman alkua.
Koirat voivat hyvin, kop, kop. Emäntä sen sijaan meinaa välillä saada rytmihäiriöitä ja ahdistuskohtauksia juostessaan kauhukaksikon perässä pitkin metsiä. Niillä kun on taas kevään alettua menojalkaa vipattanut vähän turhankin paljon. Ja niitä reissuja, jolloin tuulispäät häviävät "jonkin" perään on viime aikoina ollut aika paljon. Voi, miten välillä kaipaankaan niitä aikoja, kun entisten koirien kanssa kuljeskeltiin rauhassa marja- ja sienimetsillä, istuskeltiin mättäillä ja nautittiin luonnon rauhasta. Nykyisen kaksikon kanssa meno on vähän toisenlaista, huokaus!
Mutta laitetaanpas tähän perään muutamia kuvia keväältä. Välillä on treffailtu isoillakin porukoilla ja se vasta villiä menoa onkin! Onneksi whippetit kuitenkin pääsääntöisesti ovat sosiaalisia ja rauhaa rakastavia menopelejä, joten mukavia tapaamisia ovat olleen kaikki.

Tässäpä yhden lenkkiporukan kokoonpano ( Vode, Halla, Nuutti, Kuura, Hiski, Hymy, Hilja, Jalo ja Nala)

Meno oli aika villiä!

Niin villiä, että katsojaakin kauhistuttaa!

Iskä Jalo ja tyttärensä Nala. Omena ei ole kauas pudonnut!

Arkista menoa. Äiti ja tytär keskustelevat.

Hymppis vihreän metsän lumoissa.

Hilja, metsästysreissujen päävastaava.

Kevät keikkuen tulevi

Ihanat hankikantokelit ovat takanapäin, mutta kylläpä niistä nautittiinkin! Koirat ovat juosseet sydämensä kyllyydestä ja itsekin aivan haltioituu siitä, miten joka paikassa pääsee liikkumaan esteettä. Koirien menojalkaa alkaa tämä kevät ja kevään tuoksu taas kummasti vipattaa. Huoh...
Nyt odotellaan loskakelien nopeaa häviämistä, jotta päästään taas kunnolla rallaamaan kuivissa metsissä ja hiekkamontuilla.

Juoksutilaa riittää.

Hei, me lennetään! Hymppis ja sielunsisar Ansa.

Hilja kävi toistamiseen silmäpeilauksessa ja simmut todettiin oikein hyviksi ja terveiksi. Niillä on hyvä tähyillä saalista kauempaakin.

Virvon, varvon, tuoreeks, terveeks

Pääsiäisen kunniaksi saatiin eilen mukavia uutisia eläinlääkäriltä. Hilja kävi jälleen sydänultrassa ja tulokset olivat oikein mukavia. Vuodessa ei ole tapahtunut mitään muutoksia sydämessä! Läpät toki vuotavat edelleen, mutta vuodot eivät ole sydäntä rasittaneet. Lääkärin arvio onkin, että Hiljan sairaus on hitaasti kehittyvää laatua. Näin siis toivomme. Hilja saa siis elellä entiseen tapaansa ja juosta kotioloissa mielensä mukaan. Seuraava kontrollikäynti on kahden vuoden kuluttua, mikäli oireita ei ennen sitä ilmene.
Oli niin helpottava uutinen, että koirat saivat palkkioksi heti kolmen tunnin hankiaislenkin hyvässä riekkuseurassa , lihaisat possunluut ja emäntä osteli kaupanhyllyt tyhjiksi herkuista. Nam!

Ja Hilja sai tietenkin niiden normaalien päivittäisten suukkosessioiden lisäksi monen monta ylimääräistä rutistusta. Kuvassa Hilja ja kummityttö Tiina.

Ystävän Päivä

Ystävänpäivä ja samalla Voden nimipäivä oli eilen. Onnentoivotukset Vodelle! Ja myöhästyneet ystävänpäivätoivotukset kaikille niin kaksi-kuin nelijalkaisillekin ystäville!
Notta muiskis vaan, sanoo Halla ja tillittää suoraan kameran linssin läpi kaikkien ystävien sydämiin!

No nysse tuli, talvi!

Juu, edellisen kirjoituksen tunnelmat ovat menneen talven lumia, sillä nyt ollaan koiruuksien kanssa jouduttu olemaan toooodella vähällä liikunnalla. Hiki päässä puen niin itseäni kuin koiria, puolijuoksua kierretään pikkuinen lenkki ja sitten taas riisutaan ja köllötellään. Voisihan sitä tämänkin ajatella positiivisesti, että kylläpäs on mukavaa, kun ei tarvitse lenkkeillä ja saa hyvällä omallatunnolla ottaa rennosti. Mutta kun on tämä ulkoilu ja lenkkeily niin luissa ja ytimissä, tuntuu jo melkein fyysisinä vierotusoireina tämä sisällä oleskelu.Ei ole minua varten. Koirat ovat onneksi whippettejä, joten ne ottavat elämän sellaisena, kuin se vastaan tulee.

Mutta ettei ihan itsesäälissä kieriskelyksi menisi tämä juttu, niin jotakin mukavaakin sentään on viime aikoina tapahtunut. Hiljan pikkupoika Halla (ikuinen Armas!) muutti susrajalta takaisin kotikonnuilleen ja tullee meitä pienellä, sievällä olemuksellaan toivottavasti useasti ihastuttamaan. Ensimmäinen yhteinen riekkulenkki pitikin heti porukalla korkata. Voi sitä riemua! 

Yleistä whippet-kuhinaa.

Hilja pitää vauhtia yllä.

Hallan pikkuruinen, silkkinen nassu.
(Kuvat: E. Seppälä)

Viivi-prinsessa lämmittelee silkkipeittojen alla ja esittää viatonta neitiä. ( Sen jälkeen kun se on pistellyt poskeensa emännän silmälasit ja kameran. Ups. )
Kuva: S. Saarikko

Severi saa hellää hoitoa Pietulta. Severi on pennuista ainoa, joka asustelee kauempana ja jota aivan liian harvoin tapaamme. Jalo-iskä kuitenkin voi pitää poikaansa kurissa ja nuhteessa tarpeen vaatiessa, kun samoilla seuduilla asustelevat. Tai no, kehä kolmosen sisäpuolella kumminkin. Etelässä. Onneksi saamme kuulumisia ja kuvia kuitenkin usein tästä äiti-Hiljan maskuliinisesta kopiosta.
Kuva: M. Lehtonen

Talven (?) tunnelmia

Talvesta ei tänä vuonna ole tietoakaan, mutta täytyypä tunnustaa, että hirmuisesti tuo ei haittaa. Nyt pääsemme sentään lenkkeilemään metsissä, toisin kuin lumisempina talvina, jolloin kireäpipoiset hiihtäjät kansoittavat kaikki lenkkimaastomme ja joudumme pahimmillaan kuukausitolkulla talsimaan katuja pitkin. Ja vielähän tuota lunta ehtii tänä vuonna tulemaan ihan riittävän moneksi kuukaudeksi.
Taas on jääneet kirjoittamiset kovin vähille, mutta josko tekisin itselleni uudenvuodenlupauksen, että tämäkin asia lutviutuisi jatkossa paremmin.
Koirat ovat voineet hyvin, ovat iloisia ja tyytyväisiä. Hiljan kanssa ollaan harrasteltu syksyn ajan agilityn alkeita vaihtelevalla menestyksellä. Herkän whippetin sielunelämään olenkin joutunut tuon harrastuksen myötä paneutumaan oikein toden teolla. Pikkukoera Hymy on oma hölömö itsensä, joka ei maallisista murheista ressaa. Hymppis ei taida äidin helmoissa aikuiseksi kasvaakaan ikinä. Vauvaksi kutsuvat myös Hallaa, joten ehkä tuolla (isän puolen) perimässä onkin jokin vauva-geeni kovin dominoivana ainakin näillä kahdella.
Kuvassa isukki, jonka elämä näyttää olevan kovin auvoista. ( Kuva: Virpi Onkamo)

Harrastelurintamalla on muutoin ollut melko hiljaista. Nala kuitenkin osallistui Jyväskylän kansainväliseen näyttelyyn molempina päivinä. Tuloksina oli hienot ERInomaiset molemmilta tuomarelta, sunnuntaina Nala oli kaiken lisäksi vielä PN3 ja sai SA:n. Ja pikkumies Halla tullee osallistumaan ensi kesänä Suomi-Cup -kisoihin, koska se on tilastoissa hienosti 8. Hyvä Halla ja Nala ja taustajoukot!

Tässäpä vielä kuva Hallasta nelijalkaisen perheensä kanssa. (Kuva: Marianna Eira)

Pienimuotoisia pentutapaamisia lenkkeilyjen merkeissä ollaan touhuiltu säännöllisen epäsäännöllisesti. Vode ja kaverinsa Nuutti kuuluvat jo miltei "samaan perheeseen" kun asustelevatkin ihan tuossa kivenheiton päässä, mutta Nalaakin ollaan onneksi välillä päästy tapailemaan. Niin ja ja kävihän isä-Jalokin vaimoa ja tytärtään tässä syksyn aikana tervehtimässä. Jalon mielestä tytär oli kerrassaan rrrrrrakastettava, kuten kuvakin kertoo.

Mutta pitemmittä puheitta: Joulu on vietetty ja koiratkin saivat paljon herkullisia lahjoja. Joulukorttikin tulee hieman myöhässä, mutta sen myötä toivotamme tuulispäiden kanssa kaikille oikein hyvää Uutta Vuotta 2012!