Keväinen päivitys

Kyllä se kevät sieltä tosiaan keikkuen tulevi, kun jokakeväinen sorsapariskuntakin on jo ilmaantunut portaille odottamaan koiria iltalenkille. Eli jokapäiväinen jännitysnäytelmä on aina edessä, kun lähdetään lenkille ja avaan oven. Joskus on lähdetty ovenkarmit kaulassa. Ei kiva! Kissatkin ovat jo ilmaantuneet ja yhtä kadunpätkää joudummekin välttelemään siellä reviiriään pitävän erittäin pahansisuisen kissan vuoksi. Siilejä ei ole vielä näkynyt, mutta voi jee, ne ne vasta emännälle harmaita hiuksia aiheuttavatkin. Mutta näistä jännitysmomenteista huolimatta  kevät on kyllä parasta aikaa! Koirien menojalkaa vipattaa taas kovasti ja Hilja the Hurjapään askelkin kevenee entisestään (tämäKIN aiheuttaa emännälle lisää harmaita hiuksia).

Hilja ja Hymy poikkesivat Vaasassa näyttelyssä ja molemmat olivat tuomarin mielestä ERInomaisia rotunsa edustajia. Hymppis oli lisäksi avoimen luokan neljäs. Tänään suunnistamme vielä KSVKK:n järjestämälle ja Helinin Kirsin luotsaamalle näyttelyharjoittelun intensiivikurssille. Sen jälkeen meidän kaikkien pitäisi esiintyä kehässä entistä paremmin ja erityisesti iloisemmin.

Hymppis, Hilja ja Vode on harrastelleet agilityä innokkaasti. Hiljakin on löytänyt sisäisen lapsensa ja on agilitykentällä suorastaan villi. Tokikaan agilityn perustavaa laatua oleva tarkoitus ei ole se, että koira kaahottaa itsekseen ympäri kenttää kiipeillen omatoimisesti mahdollisimman korkealle ja mahdollisimman lujassa vauhdissa, käyden välillä hieman ohimennen pujottelemassa keppien lomassa ja syöksyy sitten naama loisten pöydälle pönöttämään ja namia oottamaan. Mutta koska Hiljan agilityuran tarkoitus oli löytää iloa tekemiseen, niin se on totta totisesti löytynyt. Tooosi hauskaa on meillä molemmilla!!!

Muutaman viikon kuluttua suuntaamme Saarijärvelle konekarhutestiin Hallan, Voden, Hymyn ja Hiljan kanssa. Voip olla, notta silloin on koirien ilme hiukkasen vakavampi!
Kovasti on siis puuhastelua koirarintamalla. Kesä tuo mukanaan vielä omanlaisensa aktiviteetit mm. maastokisojen ja kenties ratakisojenkin parissa, joten aika ei ehdi pitäksi käymään. Mutta parastahan se tässä koirien omistamisessa on tämä tavallinen arki ja nämä hyväntuulenhemmot, jotka tuovat niin paljon iloa elämään!

Tässä vielä muutamia kuvia talvikeleistä.

Halla

Kevään tuulahduksia Hiljan nenässä

 

Korkealta näkee kauas

 

 

Hymy on niin Neiti, niin Neiti!

 

 

Vode

 

 

Urhea erämies Chili reippailee :)

Valio-uutisia

Kajaanin näyttelystä kotiutui uusi Suomen Muotovalio, Hippiäisen Elorieha elikkäs kotoisammin Vote vaan. Vode on osallistunut vain kymmeneen näyttelyyn, joten tuollainen titteli on jo siinäkin mielessä hieno saavutus. Ollaan taas kovin ylpeitä Vodesta ja Emmistä!

Tässäpä samasta puusta veistetyt äiti ja poika, Hilja ja Vode. Joutsenkaulat :)

Ja tässä väsynyt, mutta ilmeisen onnellinen uusi valio.

Muutoin elämä sujuukin tasaisesti ja elikot ovat olleet terveitä. Lunta riittää ja paljon ollaan lenkkeilty pimeissä metsiissä valopantojen ja otsalamppujen loisteessa. Siinäpä sitä tunnelmaa kerrakseen. Hiljan ja Hymyn kanssa on harrasteltu agilityä, mikä on monenmoisista vastustuksista ja haasteista huolimatta (tai ehkä juuri niiden vuoksi) ollut tosi mukavaa. Koska teen työtäni ihmisten mielensisäisten vaikeuksien parissa, niin myös koiran päänsisällön ongemien ratkaisu tuntuu luontevalta ja jopa innostavalta. Ja joutuupa siinä omiakin päänsisältöjä välillä pohtimaan, kun aina asiat ei suju niinkuin Strömsössä, Mutta voi jee, niitä pieniä onnistumisen hetkiä! Niillä taas jaksaa  pitkälle.

Kuvassa sataprosenttinen Hippiäinen.

Tässä kuvassa EI suuresta yhdennäköisyydestä huolimatta ole Hilja ja Hymy, vaan Severi ja Pietu. Ja tuo kaunis nainen EN ole minä, valitettavasti :)

 

Uutta vuotta 2013 pukkaa

Joulu on takana ja vietettiin se kerrankin ihan omassa kotona. Kylläpä oli rentouttavaa! Koirat saivat niin monta pakettia, ettei kaikkia ole vielä edes aukaistu. Kaikesta päätellen ovat sitten olleet kilttejä.

Uusivuosi kirottuinen raketteineenkin on lusittu. Mulla on aina joku koirista pelännyt sitä taivaan niskaan putoamista, joten uudenvuoden juhlistamisesta ei ole sen kummemmin koskaan tullut mitään. Pikemminkin aina on joutunut laskemaan tunteja siihen, miten kauan tätä vielä kestää. Sitä niiiiin toivoisi, että ihmiset noudattaisivat sovittuja aikarajoja rakettiensa kanssa, mutta tämä toive tuskin tulee toteutumaan. Koiran hätää on niin surullista seurata. Se raukka kun ei mitenkään voi ymmärtää, mitä on tuo rätinä, taivaan täyttävä valo, suhina, savu, ujellus, vihellys ja kumina.
Tällä kertaa tuosta kauhusta on taas selvitty. Mitenkähän sitä ensi vuonna taas selvitään?

Kuvassa kummitytön uudet sukat. Ja ehkä siinä sivussa jotakin muutakin :)
(Kuva: T. Rammo)

Joulun odotusta

Meikäläisen tietotekniset taidot ovat aika huterat, joten täältäkin on hävinnyt kuvia, kun järjestelynpuuskassani vaihtelin valokuvia uusiin kansioihin. Saattaapi olla, että en jaksa alkaa niitä vanhoja kuvia enää etsimään oikealle paikalleen, sorry...

Talvi on valitettavasti taas saapunut. Vielä pari viikkoa sitten keräilin viimeisiä suppilovahveroita. Hiljasta piti ottaa kaunis profiilikuva, mutta kamerasta löytyi kuitenkin yllättävästi tällainen.
Onneksi tietotekniikka ei ole vielä niin pitkällä, että haju välittyisi kuvien mukana!

Kaverikoirien ja lapsosten kanssa ollaan lenkkeilty ja näissä porukoissahan aina vauhtia riittää.
Hallan omistajalta meidän koirat saivat ihka oikean jäniksenkäpälän, joka aiheutti suurta ihastusta kaikissa. Ja Hiljan päivän kruunasi salaa varastettu teeren pää, jonka se innoissaan kävi ladosta vohkimassa. Nokka saatiin sentään sen kitusista pois.

Eteerisen kaunis poika Han... eiku Halla.

 

Pitkästä aikaa tavattiin myös villiäkin villimpi ja iloistakin iloisempi suurisilmäinen Viivi. Kuvassa Viivi lepää hetken, ennen kuin taas jatkaa juoksemistaan, pusutteluaan, kissamaista syliin tunkemistaan ja KILJUMISTAAN.

Syksyn aikana ollaan harrasteltu Hiljan ja Hymyn kanssa aktiivisesti agilityä ja se onkin ollut vallan mukaansatempaava aluevaltaus. Koirillehan tuo ei kovinkaan vaikeaa näin alussa ole, mutta omistajalla onkin sitä enemmän jalat solmussa ja hikeä pukkaa, vaikkei vauhti ole päätä huimaava. Olin myös seuraamassa Jyväskylässä järjestettävää Whippet Agility Weekendiä (WAW), joka osoittautui mieltä avartavaksi kokemukseksi. Niin paljon tomeria ja taitavia whippettejä! Yksi näistä tomerista ja taitavista oli Hiljan veli, Nano. Ehkäpä mekin vielä jonakin vuonna osallistutaan. Kunhan nyt ensin opittais nuo valssit, sylkkärit ja persjätöt näin ensalkuun...

Kuvassa komia Nano.

Syyskatsaus

Kesä on ollut melko aktiivinen; on ollut maastokisoja, näyttelyitä ja Hymppis on tutustunut myös ratakisojen saloihin. Etanaluokassa siis painitaan. Tyylikkäästi pikkulikka juoksee, oppi nopeasti kopituksen (toisin kuin äitinsä), juoksee innokkaasti ja tarmokkaasti. Vauhti ei kuitenkaan päätä huimaa, mutta sehän ei meitä haittaa. Onneksi näitä muitakin hitaita alkaa jo jonkin verran radalla näkyä, että josko sitä ihan samantasoisia kumppaneita vielä tulevaisuudessa saatais kisaamaan. Maastopuolella ei suurempaa menestystä ole kellekään tullut ja harmittavaa epäonneakin on ollut matkassa. Mutta innokkaita juoksijoita ovat kaikki ja sehän on pääasia. Myös agilityn saralla on Halla, Vode, Hymy ja Hilja kunnostautuneet ja sekös on kaikille osapuolille mukava yhteinen harrastus. Ja onhan sitä näyttelyissä tullut ihan menestystäkin!!! Vodella on koossa jo kaksi serttiä ja varasellainen ja Hymppiskin oli Tuurissa ihan ROP. Meidän näyttelyharrastuksen tähtihetkiä!

Hilja kävi toistamiseen silmätarkissa ja silmät todettiin kauniiksi ja edelleen terveiksi. Halla, Vode ja Hymy ovat myös käyneet silmätutkimuksissa ja kaikille kirjattiin puhtaat lausunnot. Vodelle kuitenkin suositeltiin parin vuoden kuluttua uusintatarkastusta.

Mutta näiden erilaisten harrastusten keskellä syksyinen arki ja metsälenkkeily sujuu pääsääntöisesti sienestäen ja alkusyksystä marjastaen. Suppilovahverot on mun elämäni intohimo ja niitä onkin näin syksyisin kuivamassa meillä sisällä siellä sun täällä. Taidankin tästä taas lähteä ison ämpärillisen perkuuseen. Joten seuraavaan kertaan taas ...




Vode ja Emmi Laukaassa, PU2 ja SERT.



Hynynen Tuurissa, Rotunsa Paras!!!



Hallan perhe

Severi Tuomarinkartanolla

 







 

Se ois niinku kesä!

Jaahas, ja viimeiset kuvat otettu hankikantokeleiltä. Eli ei kovin uutteraa ole tämä päivittely. Nyt siis elellään kesäloman alkua.
Koirat voivat hyvin, kop, kop. Emäntä sen sijaan meinaa välillä saada rytmihäiriöitä ja ahdistuskohtauksia juostessaan kauhukaksikon perässä pitkin metsiä. Niillä kun on taas kevään alettua menojalkaa vipattanut vähän turhankin paljon. Ja niitä reissuja, jolloin tuulispäät häviävät "jonkin" perään on viime aikoina ollut aika paljon. Voi, miten välillä kaipaankaan niitä aikoja, kun entisten koirien kanssa kuljeskeltiin rauhassa marja- ja sienimetsillä, istuskeltiin mättäillä ja nautittiin luonnon rauhasta. Nykyisen kaksikon kanssa meno on vähän toisenlaista, huokaus!
Mutta laitetaanpas tähän perään muutamia kuvia keväältä. Välillä on treffailtu isoillakin porukoilla ja se vasta villiä menoa onkin! Onneksi whippetit kuitenkin pääsääntöisesti ovat sosiaalisia ja rauhaa rakastavia menopelejä, joten mukavia tapaamisia ovat olleen kaikki.

Tässäpä yhden lenkkiporukan kokoonpano ( Vode, Halla, Nuutti, Kuura, Hiski, Hymy, Hilja, Jalo ja Nala)

Meno oli aika villiä!

Niin villiä, että katsojaakin kauhistuttaa!

Iskä Jalo ja tyttärensä Nala. Omena ei ole kauas pudonnut!

Arkista menoa. Äiti ja tytär keskustelevat.

Hymppis vihreän metsän lumoissa.

Hilja, metsästysreissujen päävastaava.

Kevät keikkuen tulevi

Ihanat hankikantokelit ovat takanapäin, mutta kylläpä niistä nautittiinkin! Koirat ovat juosseet sydämensä kyllyydestä ja itsekin aivan haltioituu siitä, miten joka paikassa pääsee liikkumaan esteettä. Koirien menojalkaa alkaa tämä kevät ja kevään tuoksu taas kummasti vipattaa. Huoh...
Nyt odotellaan loskakelien nopeaa häviämistä, jotta päästään taas kunnolla rallaamaan kuivissa metsissä ja hiekkamontuilla.

Juoksutilaa riittää.

Hei, me lennetään! Hymppis ja sielunsisar Ansa.

Hilja kävi toistamiseen silmäpeilauksessa ja simmut todettiin oikein hyviksi ja terveiksi. Niillä on hyvä tähyillä saalista kauempaakin.