sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Maitohampaat vaihtuvat

Kuvassa Halla ja Hymy.
Halla viettää vauhdikasta elämää uudessa kodissaan whippet Kuuran kanssa. Sen perhepiiriin kuuluu myös kaksi muuta koiraa, mutta Kuuran kanssa ne jaksavat leikkiä loputtomiin ja ovat löytäneet toisistaan sielunkumppanit.



Voitto ihastuttaa kauniilla värityksellään. Voitto oli jo pikkupentuna viksu ja vilmaattinen ja näillä sanoilla sitä voi kuvata edelleenkin.



Veljekset Halla ja Voitto asustelevat lähekkäin ja pääsevät tapaamaan toisiaan silloin tällöin kauniissa keskisuomalaisissa mäntymetsissä.


Severi harjoittelee tuskallista paikoillaan seisomista. Se ei ole pienelle, vilkaalle koirapojalle niin helppoa kuin miltä se näyttää.


Severin kärsivällinen kaveri.


Nala ja kaverinsa italianvinttikoira Leia.


Nalasta sai kuvan ainoastaan hillitsemällä sen menoa hihnalla. Nalan perhepiirissä on ollut paljon erirotuisia koiria ja koiranpentuja. Villeydessä ei kuulemma kukaan ole vetänyt vertoja Nalalle :)

Nala, isänsä kaksoisolento.



Pennut kasvavat huimaa vauhtia ja kaikkien niiden elämä uusissa kodeissaan sujuu hienosti. Useat ovat täällä kotikotonakin poikkeilleet Hymyn ja äipän kanssa riekkumassa. Hoitotäti Vimma on yrittänyt tilanteita hallita äänekkäällä komennollaan, mutta sitähän ei kukaan koskaan kuuntele.


Tapaamiset ovat usein päättynet sangen verisiin tunnelmiin, kun maitohampaat ovat rajun painimisen ja taistelun tuoksinassa lennelleet pitkin lattioita ja pentusten päät ovat olleet yltä päältä veressä kuin pahimmankin koiratappelun jäljiltä.