torstai 7. huhtikuuta 2016

Hiirenkorva-aikaa

Pitkiin, pitkiin aikoihin ei ole tullut kirjoiteltua, mutta laitetaanpa tänne nyt jotakin kuulumista. tai ainakin muutama kuvaräpsäys.
Talvi meni menojaan ja nyt on jo pitkän aikaa saatu nautiskella hyvistä ulkoilukeleistä ja kevään tunnusta. Hankaisistakin nautittiin oikein olan takaa. Sehän on talvessa parasta. Kuin kävelisi vetten päällä.
Kaikki koirat voivat hyvin (kop, kop!), myös 10 vuotta täyttänyt Hilja-muori, joka viipottaa entiseen malliin. Monesti tuleekin mietittyä, että milloinkahan se vanhenee.


Hallan kanssa on harrasteltu rallytokoa syksyn aikana itseohjautuvassa porukassa. Ylitin myös itseni ja käytiin peräti kolmessa kisassa, joista sitten saatiin alokasluokan koulutustunnus. Kovin, kovin alkutaipaleella ollaan vielä tässä harrastuksessa eikä asiaa edistä yhtään se, että olen äärettömän laiska harjoittelemaan. Mutta hurjan mielenkiintoista ja niin opettavaista on paneutua tällaiseen ihan uudenlaiseen koiramaailmaan, josta minulla ei juurikaan ole aiempaa kokemusta. Näin jälkeenpäin hieman harmittaakin, että vasta tässä elämäni vaiheessa olen tutustunut ihan toisenlaiseen harrastusmaailmaan, joka tuntuu kaiken lisäksi enemmän omalta kuin vinttikoirien juoksuharrastukset. Minulle on tyypillistä ja palkitsevaa kaikenlainen psykologisointi, niin koiran, ohjaajan ja koirakonkin, joten yhteinen tie opettamisessa ja opettelussa on äärettömän jännittävää. Monesti myös vaikeaa, mutta joskus on myös vaikeampaa ajatella tarpeeksi yksinkertaisesti ja suoraviivaisesti.  Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!


Pikkuneidin kanssa oli tarkoitus myös alkaa omatoimisesti harrastella rallytokoa, mutta oma saamattomuus on tullut esteeksi. Mutta kyllä sekin aina silloin tällöin vuorollaan pääsee aivonystyröitään käyttämään.  Niitä kahta. Hymppis nääs on erikoistunut pääasiassa metsästykseen, missä se onkin vallan loistava ja niin taitavan keskittymiskykyinen. Erilaisten temppujen tekeminen sen sijaan on sille aika työlästä, mutta ehkä se riittää, että on vain sievä. Meidän blondi!


Mielenkiintoista on vertailla omien koirieni tapoja oppia uusia asioita. Hymyn kanssa se yhteisen sävelen löytäminen on ollut kaikkein vaikeinta. Oppimistilanteiden täytyy olla toooodella lyhyitä, innostavia ja erittäin palkitsevia, jotta sen kiinnostus ei herpaannu. Halla on innokas ja touhuaa mielellään jo hieman pidempiäkin pätkiä. Hilja puolestaan on ilmiömäinen oppija! Se ratkeaa riemusta aina, kun opetellaan uusia asioita ja se oppii kaiken aina äärimmäisen nopeasti. Siinä missä Hymy vielä epätoivoisesti miettii uuden asian keskeisimpiä kysymyksiä, on Hiljan kanssa jo nopeasti siirrytty monta porrasta ylöspäin, jottei se turhaudu liian helppoihin tehtäviin ja toistoihin. En kyllä kadehdi ihmislasten opettajia, joiden pitää huomioida nämä erilaiset oppimistyylit ja -nopeudet luokissaan oppilaiden keskuudessa yhtäaikaisesti.

Laitetaanpas tähän loppuun muutamia räpsäisyjä.

Kaverikoiralenkillä. Mukana australiankarjakoira Mimmi sekä australianpaimenkoira Messi.


Hanget kantaa.

Sydänkäpynen.