sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Syksy jo saa, harmaa on maa ...

Vettä sataa kaatamalla, joten olisi syytä käyttää päivä hyödyllisesti. Kaapit pitäisi siivota, laatikot pursuavat sekaisina kaikenlaista turhaa tilpehööriä, puutarha pitäisi laittaa talviteloille, varasto siivota jne. jne. Mutta sijaistoimintona istahdan koneen ääreen ja päivittelen hieman meidän kuulumisia, ennen kuin talvi taas tulee.
Hallan kanssa aloiteltiin kesällä rallytokoilu ihan hupimielessä ja jotta oppisimme paremmin tuntemaan toisiamme. Ja kuinkas sitten kävikään; olen löytänyt sisältäni pienen tokoilijan! Ihan vallan hurahdin. Ja kovin hauskaa näyttää Hallallakin olevan. Melkeinpä voisin kuvitella, että tämäntyylinen harrastelu onkin whippetille erittäin hyvin sopivaa, kun saa ihan kahdestaan humputella oman ihmisensä kanssa. Rallytokossa kun on tärkeintä hauska yhdessä tekeminen, heiluva häntä ja molemmilla iloinen virne. Olen joutunut kovasti omia pinttyneitä ajatuksiani ja ennakkoluulojani perkaamaan suhteessa tokoon ja koiran koulutukseen ylipäätään ja kaiken kaikkiaan uskoisin, että vinttikoira on motivoitavissa ja koulutettavissa yhdessätekemiseen ihan siinä missä muutkin koirat. Jokainen koira on yksilönsä ja tarvitsee omanlaisensa palkkauksen luonteensa ja temperamenttinsa mukaisesti, mutta suosittelen kokeilemaan. Ainakin jokainen omistani meinaa revetä liitoksistaan aina, kun niiden kanssa jotakin puuhastelee. Ja niin meinaa emäntäkin.

Herra Päästäisen sievä nassu. Näyttelyssä tuomaritäti sanoi, että päässä on selvä uroksen leima. No, tiedä häntä ...

 
Muutamissa lähinäyttelyissä ollaan käyty ja varsin mukavia arvosteluja ovat koirat saaneet. Äänekoskelta tultiin kotiin vallan pokaalien ja ruusukkeiden kera.
 
Juoksukisoissa on Hymy käynyt hyvin vähän ja voipi olla, että meidän kisailut onkin nyt historiaa. Monenlaisia kovin ristiriitaisia tunnelmia olen päässäni viime aikoina pyöritellyt suhteessa koiraurheiluun ja sen eettisyyteen ylipäätään. Erityisen mietityttäviä ovat niin usein radan/pellon laidalla lausutut sanat: "Ei tuloksella niin väliä, kunhan tulee ehjänä perille". Hmm. Tämä lause tosiaan pistää miettimään, kuinka suuria riskejä olemme valmiita ottamaan oman kilpailuviettimme ajamina. Kuluneen kesän aikana on sattunut paljon vakaviakin loukkaantumisia vinttikoiraurheilun parissa ja itse olen jo valmis näitä riskejä minimoimaan omien koirieni kohdalla. Sitä paitsi uskon (olen varma!), että mikäli koiriltani kysyttäisiin, lähtevätkö ne mieluummin metsälenkille rallaamaan vaiko kisoihin, jossa päivä on pitkä, usein kylmä/kuuma, raskas, väsyttävä, stressaava ja päivä kuluu pääsääntöisesti autossa nököttäen, niin vastaus olisi varmasti: METSÄÄN!!! Mutta katsellaan, mihin nämä ajatukset minua vuosien varrella vievät. Ovet ovat avoinna monenlaiseen uuteen ja tuntemattomaankin, mutta vielä ei ole ovia kokonaan suljettu takana. Ehkä meitä vielä nähdään vinttikoirakisoissakin, mutta ainakin meitä tullaan näkemään rallytokokisoissa. Siitä tämäkin kukkahattutäti voi koiransa puolesta nauttia täysin sydämin!
 
Mutta kaikenlaisten harrastelujen lomassa tämä arki on sitä parhautta. Syksy ja sienimetsät kuuluvat ehdottomasti yhteen. Samoin pitkät lenkit ruskan värisissä metsissä. Välillä liikutaan keskenämme, välillä kaverikoirakoiden kanssa. Ja aina on lenkiltä palatessa hyvä olo. Mitäs sitä muuta voisi toivoa.
 
Mr. Pink naistensa ympäröimänä.




 
Kotioloissakin riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita.