Kesä on ollut melko aktiivinen; on ollut maastokisoja, näyttelyitä ja Hymppis on tutustunut myös ratakisojen saloihin. Etanaluokassa siis painitaan. Tyylikkäästi pikkulikka juoksee, oppi nopeasti kopituksen (toisin kuin äitinsä), juoksee innokkaasti ja tarmokkaasti. Vauhti ei kuitenkaan päätä huimaa, mutta sehän ei meitä haittaa. Onneksi näitä muitakin hitaita alkaa jo jonkin verran radalla näkyä, että josko sitä ihan samantasoisia kumppaneita vielä tulevaisuudessa saatais kisaamaan. Maastopuolella ei suurempaa menestystä ole kellekään tullut ja harmittavaa epäonneakin on ollut matkassa. Mutta innokkaita juoksijoita ovat kaikki ja sehän on pääasia. Myös agilityn saralla on Halla, Vode, Hymy ja Hilja kunnostautuneet ja sekös on kaikille osapuolille mukava yhteinen harrastus. Ja onhan sitä näyttelyissä tullut ihan menestystäkin!!! Vodella on koossa jo kaksi serttiä ja varasellainen ja Hymppiskin oli Tuurissa ihan ROP. Meidän näyttelyharrastuksen tähtihetkiä!
Hilja kävi toistamiseen silmätarkissa ja silmät todettiin kauniiksi ja edelleen terveiksi. Halla, Vode ja Hymy ovat myös käyneet silmätutkimuksissa ja kaikille kirjattiin puhtaat lausunnot. Vodelle kuitenkin suositeltiin parin vuoden kuluttua uusintatarkastusta.
Mutta näiden erilaisten harrastusten keskellä syksyinen arki ja metsälenkkeily sujuu pääsääntöisesti sienestäen ja alkusyksystä marjastaen. Suppilovahverot on mun elämäni intohimo ja niitä onkin näin syksyisin kuivamassa meillä sisällä siellä sun täällä. Taidankin tästä taas lähteä ison ämpärillisen perkuuseen. Joten seuraavaan kertaan taas ...
|
Vode ja Emmi Laukaassa, PU2 ja SERT. |
|
Hynynen Tuurissa, Rotunsa Paras!!! |
|
Hallan perhe |
|
Severi Tuomarinkartanolla |