perjantai 23. huhtikuuta 2010

Saarijärvellä

Kaunis Halla.


Halla ja Kuura.


Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa...


Mitäpä sitä ei emäntä pienen koiransa eteen suostuisi tekemään...



Halla on perheen lellipentu ja osaa käyttää asemaansa hyödykseen.


Pitkästä aikaa tapasimme Hallan perheineen. Sisaruksilla oli hauskaa ja kauniit keskisuomalaiset mäntymetsät hiekkapolkuineen innoittivat koiria kirmailemaan kevään houkuttelevien tuoksujen perässä.

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Ensimmäisen kevään pilkahduksia

Severi pentukurssilla. Arvosana kymppi plus. (Kuva: Marianne Lehtonen)


Halla pikkuviekkansa kanssa. (Kuva: Emmi Seppälä)


Voitto, Halla ja Kuura leikin tuoksinassa. (Kuva: Emmi Seppälä)


Hymy ja Voitto, sielunsisarukset.


Välillä ei ole helppoa olla ainoa mies laumassa! Akat jyrää!!!


Äidin ja pojan hellä hetki.


"Onkohan tämä nyt se viehe, mistä nuo ihmiset niin kovasti puhuvat?"


Pentujen ensimmäisen kevään pilkahduksia alkaa olla jo ilmassa ja kaikenlaista uutta ja mielenkiintoista tutkittavaa löytyy päivittäin. Menoa ja meininkiä riittää. Uusia ja vanhoja kavereita on tapailtu ja useat sisaruksetkin pääsevät lyhyen välimatkan vuoksi välillä keskenään peuhaamaan. Myös aikuisen koiran elämään liittyviä asioita on moni opetellut; agilityn alkeita, pentukurssia ja mätsäreitä. Hienosti on alkutaival lähtenyt kaikilla liikkelle!
Talvisia peuhukuvia lisää osoitteessa:
http://picasaweb.google.fi/koskela.tanja/2632010#