perjantai 7. joulukuuta 2012

Joulun odotusta

Meikäläisen tietotekniset taidot ovat aika huterat, joten täältäkin on hävinnyt kuvia, kun järjestelynpuuskassani vaihtelin valokuvia uusiin kansioihin. Saattaapi olla, että en jaksa alkaa niitä vanhoja kuvia enää etsimään oikealle paikalleen, sorry...

Talvi on valitettavasti taas saapunut. Vielä pari viikkoa sitten keräilin viimeisiä suppilovahveroita. Hiljasta piti ottaa kaunis profiilikuva, mutta kamerasta löytyi kuitenkin yllättävästi tällainen.
Onneksi tietotekniikka ei ole vielä niin pitkällä, että haju välittyisi kuvien mukana!

Kaverikoirien ja lapsosten kanssa ollaan lenkkeilty ja näissä porukoissahan aina vauhtia riittää.
Hallan omistajalta meidän koirat saivat ihka oikean jäniksenkäpälän, joka aiheutti suurta ihastusta kaikissa. Ja Hiljan päivän kruunasi salaa varastettu teeren pää, jonka se innoissaan kävi ladosta vohkimassa. Nokka saatiin sentään sen kitusista pois.



Eteerisen kaunis poika Han... eiku Halla.
 

Pitkästä aikaa tavattiin myös villiäkin villimpi ja iloistakin iloisempi suurisilmäinen Viivi. Kuvassa Viivi lepää hetken, ennen kuin taas jatkaa juoksemistaan, pusutteluaan, kissamaista syliin tunkemistaan ja KILJUMISTAAN.


Syksyn aikana ollaan harrasteltu Hiljan ja Hymyn kanssa aktiivisesti agilityä ja se onkin ollut vallan mukaansatempaava aluevaltaus. Koirillehan tuo ei kovinkaan vaikeaa näin alussa ole, mutta omistajalla onkin sitä enemmän jalat solmussa ja hikeä pukkaa, vaikkei vauhti ole päätä huimaava. Olin myös seuraamassa Jyväskylässä järjestettävää Whippet Agility Weekendiä (WAW), joka osoittautui mieltä avartavaksi kokemukseksi. Niin paljon tomeria ja taitavia whippettejä! Yksi näistä tomerista ja taitavista oli Hiljan veli, Nano. Ehkäpä mekin vielä jonakin vuonna osallistutaan. Kunhan nyt ensin opittais nuo valssit, sylkkärit ja persjätöt näin ensalkuun...

Kuvassa komia Nano.

lauantai 13. lokakuuta 2012

Syyskatsaus

Kesä on ollut melko aktiivinen; on ollut maastokisoja, näyttelyitä ja Hymppis on tutustunut myös ratakisojen saloihin. Etanaluokassa siis painitaan. Tyylikkäästi pikkulikka juoksee, oppi nopeasti kopituksen (toisin kuin äitinsä), juoksee innokkaasti ja tarmokkaasti. Vauhti ei kuitenkaan päätä huimaa, mutta sehän ei meitä haittaa. Onneksi näitä muitakin hitaita alkaa jo jonkin verran radalla näkyä, että josko sitä ihan samantasoisia kumppaneita vielä tulevaisuudessa saatais kisaamaan. Maastopuolella ei suurempaa menestystä ole kellekään tullut ja harmittavaa epäonneakin on ollut matkassa. Mutta innokkaita juoksijoita ovat kaikki ja sehän on pääasia. Myös agilityn saralla on Halla, Vode, Hymy ja Hilja kunnostautuneet ja sekös on kaikille osapuolille mukava yhteinen harrastus. Ja onhan sitä näyttelyissä tullut ihan menestystäkin!!! Vodella on koossa jo kaksi serttiä ja varasellainen ja Hymppiskin oli Tuurissa ihan ROP. Meidän näyttelyharrastuksen tähtihetkiä!

Hilja kävi toistamiseen silmätarkissa ja silmät todettiin kauniiksi ja edelleen terveiksi. Halla, Vode ja Hymy ovat myös käyneet silmätutkimuksissa ja kaikille kirjattiin puhtaat lausunnot. Vodelle kuitenkin suositeltiin parin vuoden kuluttua uusintatarkastusta.

Mutta näiden erilaisten harrastusten keskellä syksyinen arki ja metsälenkkeily sujuu pääsääntöisesti sienestäen ja alkusyksystä marjastaen. Suppilovahverot on mun elämäni intohimo ja niitä onkin näin syksyisin kuivamassa meillä sisällä siellä sun täällä. Taidankin tästä taas lähteä ison ämpärillisen perkuuseen. Joten seuraavaan kertaan taas ...



Vode ja Emmi Laukaassa, PU2 ja SERT.


Hynynen Tuurissa, Rotunsa Paras!!!



Hallan perhe

Severi Tuomarinkartanolla





 

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Se ois niinku kesä!

Jaahas, ja viimeiset kuvat otettu hankikantokeleiltä. Eli ei kovin uutteraa ole tämä päivittely. Nyt siis elellään kesäloman alkua.
Koirat voivat hyvin, kop, kop. Emäntä sen sijaan meinaa välillä saada rytmihäiriöitä ja ahdistuskohtauksia juostessaan kauhukaksikon perässä pitkin metsiä. Niillä kun on taas kevään alettua menojalkaa vipattanut vähän turhankin paljon. Ja niitä reissuja, jolloin tuulispäät häviävät "jonkin" perään on viime aikoina ollut aika paljon. Voi, miten välillä kaipaankaan niitä aikoja, kun entisten koirien kanssa kuljeskeltiin rauhassa marja- ja sienimetsillä, istuskeltiin mättäillä ja nautittiin luonnon rauhasta. Nykyisen kaksikon kanssa meno on vähän toisenlaista, huokaus!
Mutta laitetaanpas tähän perään muutamia kuvia keväältä. Välillä on treffailtu isoillakin porukoilla ja se vasta villiä menoa onkin! Onneksi whippetit kuitenkin pääsääntöisesti ovat sosiaalisia ja rauhaa rakastavia menopelejä, joten mukavia tapaamisia ovat olleen kaikki.


Tässäpä yhden lenkkiporukan kokoonpano ( Vode, Halla, Nuutti, Kuura, Hiski, Hymy, Hilja, Jalo ja Nala)


Meno oli aika villiä!

Niin villiä, että katsojaakin kauhistuttaa!

Iskä Jalo ja tyttärensä Nala. Omena ei ole kauas pudonnut!

Arkista menoa. Äiti ja tytär keskustelevat.


Hymppis vihreän metsän lumoissa.

Hilja, metsästysreissujen päävastaava.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Kevät keikkuen tulevi

Ihanat hankikantokelit ovat takanapäin, mutta kylläpä niistä nautittiinkin! Koirat ovat juosseet sydämensä kyllyydestä ja itsekin aivan haltioituu siitä, miten joka paikassa pääsee liikkumaan esteettä. Koirien menojalkaa alkaa tämä kevät ja kevään tuoksu taas kummasti vipattaa. Huoh...
Nyt odotellaan loskakelien nopeaa häviämistä, jotta päästään taas kunnolla rallaamaan kuivissa metsissä ja hiekkamontuilla.

Juoksutilaa riittää.

Hei, me lennetään! Hymppis ja sielunsisar Ansa.

Hilja kävi toistamiseen silmäpeilauksessa ja simmut todettiin oikein hyviksi ja terveiksi. Niillä on hyvä tähyillä saalista kauempaakin.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Virvon, varvon, tuoreeks, terveeks

Pääsiäisen kunniaksi saatiin eilen mukavia uutisia eläinlääkäriltä. Hilja kävi jälleen sydänultrassa ja tulokset olivat oikein mukavia. Vuodessa ei ole tapahtunut mitään muutoksia sydämessä! Läpät toki vuotavat edelleen, mutta vuodot eivät ole sydäntä rasittaneet. Lääkärin arvio onkin, että Hiljan sairaus on hitaasti kehittyvää laatua. Näin siis toivomme. Hilja saa siis elellä entiseen tapaansa ja juosta kotioloissa mielensä mukaan. Seuraava kontrollikäynti on kahden vuoden kuluttua, mikäli oireita ei ennen sitä ilmene.
Oli niin helpottava uutinen, että koirat saivat palkkioksi heti kolmen tunnin hankiaislenkin hyvässä riekkuseurassa , lihaisat possunluut ja emäntä osteli kaupanhyllyt tyhjiksi herkuista. Nam!

Ja Hilja sai tietenkin niiden normaalien päivittäisten suukkosessioiden lisäksi monen monta ylimääräistä rutistusta. Kuvassa Hilja ja kummityttö Tiina.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Ystävän Päivä

Ystävänpäivä ja samalla Voden nimipäivä oli eilen. Onnentoivotukset Vodelle! Ja myöhästyneet ystävänpäivätoivotukset kaikille niin kaksi-kuin nelijalkaisillekin ystäville!
Notta muiskis vaan, sanoo Halla ja tillittää suoraan kameran linssin läpi kaikkien ystävien sydämiin!

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

No nysse tuli, talvi!

Juu, edellisen kirjoituksen tunnelmat ovat menneen talven lumia, sillä nyt ollaan koiruuksien kanssa jouduttu olemaan toooodella vähällä liikunnalla. Hiki päässä puen niin itseäni kuin koiria, puolijuoksua kierretään pikkuinen lenkki ja sitten taas riisutaan ja köllötellään. Voisihan sitä tämänkin ajatella positiivisesti, että kylläpäs on mukavaa, kun ei tarvitse lenkkeillä ja saa hyvällä omallatunnolla ottaa rennosti. Mutta kun on tämä ulkoilu ja lenkkeily niin luissa ja ytimissä, tuntuu jo melkein fyysisinä vierotusoireina tämä sisällä oleskelu.Ei ole minua varten. Koirat ovat onneksi whippettejä, joten ne ottavat elämän sellaisena, kuin se vastaan tulee.

Mutta ettei ihan itsesäälissä kieriskelyksi menisi tämä juttu, niin jotakin mukavaakin sentään on viime aikoina tapahtunut. Hiljan pikkupoika Halla (ikuinen Armas!) muutti susrajalta takaisin kotikonnuilleen ja tullee meitä pienellä, sievällä olemuksellaan toivottavasti useasti ihastuttamaan. Ensimmäinen yhteinen riekkulenkki pitikin heti porukalla korkata. Voi sitä riemua! 
Yleistä whippet-kuhinaa.

Hilja pitää vauhtia yllä.

Hallan pikkuruinen, silkkinen nassu.
(Kuvat: E. Seppälä)


Viivi-prinsessa lämmittelee silkkipeittojen alla ja esittää viatonta neitiä. ( Sen jälkeen kun se on pistellyt poskeensa emännän silmälasit ja kameran. Ups. )
Kuva: S. Saarikko


Severi saa hellää hoitoa Pietulta. Severi on pennuista ainoa, joka asustelee kauempana ja jota aivan liian harvoin tapaamme. Jalo-iskä kuitenkin voi pitää poikaansa kurissa ja nuhteessa tarpeen vaatiessa, kun samoilla seuduilla asustelevat. Tai no, kehä kolmosen sisäpuolella kumminkin. Etelässä. Onneksi saamme kuulumisia ja kuvia kuitenkin usein tästä äiti-Hiljan maskuliinisesta kopiosta.
Kuva: M. Lehtonen