Talvi on valitettavasti taas saapunut. Vielä pari viikkoa sitten keräilin viimeisiä suppilovahveroita. Hiljasta piti ottaa kaunis profiilikuva, mutta kamerasta löytyi kuitenkin yllättävästi tällainen.
Onneksi tietotekniikka ei ole vielä niin pitkällä, että haju välittyisi kuvien mukana!
Kaverikoirien ja lapsosten kanssa ollaan lenkkeilty ja näissä porukoissahan aina vauhtia riittää.
Hallan omistajalta meidän koirat saivat ihka oikean jäniksenkäpälän, joka aiheutti suurta ihastusta kaikissa. Ja Hiljan päivän kruunasi salaa varastettu teeren pää, jonka se innoissaan kävi ladosta vohkimassa. Nokka saatiin sentään sen kitusista pois.
Eteerisen kaunis poika Han... eiku Halla.
Pitkästä aikaa tavattiin myös villiäkin villimpi ja iloistakin iloisempi suurisilmäinen Viivi. Kuvassa Viivi lepää hetken, ennen kuin taas jatkaa juoksemistaan, pusutteluaan, kissamaista syliin tunkemistaan ja KILJUMISTAAN.
Syksyn aikana ollaan harrasteltu Hiljan ja Hymyn kanssa aktiivisesti agilityä ja se onkin ollut vallan mukaansatempaava aluevaltaus. Koirillehan tuo ei kovinkaan vaikeaa näin alussa ole, mutta omistajalla onkin sitä enemmän jalat solmussa ja hikeä pukkaa, vaikkei vauhti ole päätä huimaava. Olin myös seuraamassa Jyväskylässä järjestettävää Whippet Agility Weekendiä (WAW), joka osoittautui mieltä avartavaksi kokemukseksi. Niin paljon tomeria ja taitavia whippettejä! Yksi näistä tomerista ja taitavista oli Hiljan veli, Nano. Ehkäpä mekin vielä jonakin vuonna osallistutaan. Kunhan nyt ensin opittais nuo valssit, sylkkärit ja persjätöt näin ensalkuun...
Kuvassa komia Nano.