sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Suruaikaa

Jalo, Tiger´s Chaos Supa Snoopa 6.3.2005- 19.2.2014


Vuoden olisi toivonut alkavan paremmissa merkeissä, mutta näin ei kuitenkaan käynyt. Jalo sairastui yllättäen ja hoitamisesta huolimatta tilanne huononi hyvin nopeasti aikä toivoa ollut. Jalon oli aika lähteä. Aivan liian aikaisin. Jaloa, tuota nimensä mukaista hassua runopoikaa jäivät suunnattomasti kaipaamaan sen  oma perhe sekä Hippiäiset. 

Hei, hei Jalo! Muistosi säilyy sydämissämme ja Hippiäisissä!



Jalo sairasti eturauhastulehduksen, jonka todennäköisenä seurauksena puhkesi munuaiskerätulehdus, glomerulonefriitti. Tämän seurauksena puolestaan syntyi veritulppa, joka aiheutti oireita, joiden alkuperää arveltiin aluksi joko ortopedisiksi tai neurologisiksi. Myös välilevytyrän vaihtoehtoa pohdittiin, mutta röntgenkuvat eivät tätä tukeneet. Oireina ilmeni aluksi ontumista, lopulta asentotunnon heikkenemistä, kiputunnon vähenemistä, myöhemmin kipua ja halvausoireita takapäässä).
Oireet olivat hyvin moninaiset ja oikean diagnoosiin päädyttiin vasta hyvin tarkkojen ja perusteellisten tutkimusten kautta, joten laitankin tähän loppuun mielenkiintoisen artikkelin asiaan liittyen, jotta tämäkin vaihtoehto tulee mieleen, kun koira sairastaa ja oireilee mm. ontumalla tai kipuilemalla.


1 kommentti: