Vuosi vaihtuu taas

Täällä keskellä ei mitään on aikaa ja rauhaa pitkästä aikaa päivitellä syksyn kuulumisia. Ollaan täällä rakettipakolaisina, koska Hiljalle nuo pamaukset ovat melkoinen kauhu. Onneksi pääsemme jo toista kertaa tänne ystävän maalaistuvalle kaupungin kauhuja pakoon. Emäntää täällä lähinnä pelottaa; ne karhut ja sudet nääs, kun niitähän riittää ihan joka kulmalle :)  Ihan hiljaista ei täälläkään ole, mutta musiikki on lujalla, joten Hiljakin kykenee nukkumaan. Mutta kylläpä tämä jälleen kerran harmittaa, kun minullakin on aina ollut joku pelkäävä koira, niin eipä noista "tavallisten ihmisten" uudenvuodenvastaanotoista ole päässyt nauttimaan. Kylläpä sitä ne muutamat tunnit kärsisi, mutta kun paukuttelu aloitetaan jo useita päivän aikaisemmin ja jatketaan muutaman päivän vuoden vaihtumisen jälkeen. Sen verran kuitenkin on jo ilotulitevastaisuuden itusia ilmassa, että ehkäpä tuleva sukupolvi nauttii niistä vain keskitetyissä tilaisuuksissa. Sitä odotellessa!

Mutta mitäpä on jäänyt vuodesta koirarintamalla mieleen?
Isoin asia oli tietenkin Hallan saapuminen. Ehdottomasti olen aina halunnut omistaa vain narttukoiria, joten mikäpä meidän laumaan paremmin sopisi kuin tällainen pieni Herra Kaunosielu. Isäkoira Jaloa kutsuttiin Runopojaksi, joten kauas ei ole omena puusta pudonnut! Halla on äärimmäisen kiltti, hyväntuulinen ja iloinen pikku veijari. Joka syttyy hetkessä off-asennosta on-asentoon. Rallytokoa aiomme Hallan kanssa jatkaa keväällä ja ties vaikka kisoihinkin joskus lähtisimme. Hui!

Halla, Herra Päästäinen

Neiti Ilopyllyn, Hymyn kanssa ollaan pidetty määrittämättömän pituista taukoa agilitystä. Agility olikin alun perin minulle lähinnä yksi harrastuskokeilu, koska koiran kanssa puuhastelu ja uusien asioiden opettelu ja kouluttaminen on minulle "Se Juttu". Agilityn harrastaminen pitkäjänteisemmin ja intohimoisesti ei kuitenkaan osoittautunut meille kummallekaan ihan siksi oikeaksi lajiksi. Jos Hymyltä kysyttäisiin, niin metsästys ja ainakin jäljestys olisi harrastus numero uno. Ja siihenhän ei emäntääkään tarvita, vaan sitä voi tehdä ihan omatoimisestikin. Mutta ehkä me vielä jotakin yhteistäkin kehitellään. Katsotaan, mitä vuosi tuo tullessaan!

Hymppis jäljestyshommissa

Ai niin, ihan meinasi unohtua niinkin tärkeä asia kuin että Hymy sai hienon tittelin. Se on nykyään virallinen Kaunis Juoksija! Tästä asiasta olen erittäin ylpeä ja onnellinen, koska se tavoitteena Hippiäis-pentuetta suunniteltaessa. Toivomuksissa oli saada aikaan ulkoisesti kauniita whippettejä, joilla on näyttöä myös vinttikoiralle kuuluvasta juoksukyvystä. Hymy on täyttänyt tämän toiveen täydellisesti ja sillä on minulle erittäin suuri merkitys. Taas saadaan siis pröystäillä! Muut Hippiäiset eivät ole näin ahkerasti näitä lajeja harrastaneet, mutta monin tavoin hienoja koiria nekin ovat ja niistäkin ylpeillään yhtä lailla.

Sisarukset H. Elovena ja H. Elovilja Jyväskylän näyttelyssä.

Ja mitäpä meidän muorikoira, Hilja. Hilja täytti jo 9 vuotta, mutta askel senkun kevenee ja tuntuu kuin mamma nuorenisi päivä päivältä. Nuorempana Hilja oli hieman vakavaluonteinen, mutta nykyisin se leikkii kovasti ja villittelee kotioloissa jopa enemmän kuin lapsensa. Juoksulenkeillä se kiitää tuulen lailla joukkoa johtaen eikä askel paina vielä lainkaan. Hilja vaan on niiiiiin kaunis, hupsu ja ... jalo. Jokapäiväinen ilonaiheeni. Hiljalla on tapana asettaa ohimonsa minun silmäkuoppaani, sulkea silmänsä ja nautiskella lähesyyden lämmöstä. Tuntuu kuin olisimme palapelin lailla toistemme puuttuvat vierekkäiset palaset.

Ohimokaverini

Hilja villillään

Että tällä porukalla täällä Hippiäisten kotikotona katsellaan, mitä vuosi 2015 tuo tullessaan. Epäilenpä, että jotakin aivan muuta kuin perinteistä vinttikoiraurheilua ainakin. Jännittävää ja hauskaa! Mutta ennen kaikkea ihanaa, ilostuttavaa arkea näiden rakkaiden nelijalkaisten seurassa.