Kesähelteisiä kuulumisia

Pikku toipilas sairaala-asussaan.

Severi näyttelee.

Nala treenaa monipuolisesti. Ja aina täysillä. Äitinsä tyttö!

Vode venyy. Voden loikat ovat ihan omaa luokkaansa ja siitä saattaakin tulla vielä melkoinen agiliitäjä. Ainakin esteiden yli mennään korkealta!

" Milloinkas juostaan toinen kierros?"

Halla liitää sinisellä manttelilla. Kilpakumppanina Robin ( Noble Nelly´s One Rumba)

Halla, The Kaunis Poika, jota kotoisasti Hannaksikin tituleeraavat. Tätien sydämet sulaa tämän katseen edessä

Lapsoset Vode ja Halla kisailivat Kihniöllä (vai Kihniössä). Kisa oli Vodelle ensimmäinen ja hienosti poika kirmaisikin luokkansa kolmanneksi. Halla puolestaan osallistui elämänsä toiseen kisaan ja pikkupoika pinkaisi toiselle sijalle. Notta onnea vaan molemmille pojille ja heidän omistajilleen! Taas ollaan ylypeitä.

Severistäkin saatiin hieno kuva sen osallistuttua Helsingissä näyttelyyn EH-arvostelulla. Komea poika ja niin äitinsä näköinen!

Nala on käynyt maastojuoksuharjoituksissa ja osoitti jo pentulaatikossa esiin tulleet tappajanlahjansa paikkansapitäviksi. Peto jo syntyissään ja vieheen ajo sujui heti kuin vanhalta tekijältä. Hilja-mamman kanssakin sujui parijuoksuharjoittelu hienosti, joten eiköhän tätäkin vauhtimimmiä tulla kisoissa näkemään.

Hymppis puolestaan viettää yllättävää sairaslomaa mammansa hellässä huomassa. Äkillisen märkäkohdun vuoksi Hymy jouduttiin steriloimaan, mutta leikkaus sujui onneksi hyvin ja toipuminen on hyvällä mallilla. Onneksi tulehdus oireili vähäisellä vuodolla, joten pääsimme nopeasti hoitoon eikä tilanne ehtinyt kriittiseksi. Mutta nyt siis elellään hissukseen ja hoidellaan pikku potilasta.

Tuulena taivaanrannassa

Tästä alkoi yhteinen taipaleemme. Näillä naskaleilla saatiin PALJON tuhoa aikaiseksi!

Vimma rakasti ihmisiä ja läheisyyttä. Vimma oli maailman parhain ja lämpimin tyyny.

Kaunis tummasilmäni.

Vimma ja yksi sen rakkammista Unileluista. Näitä kuvia vuosien varrelta eri Unilelujen kanssa on paljon.

Vimma täynnä elämän voimaa.

Talvinen kaunokainen.

" Mä annan sut pois,

mä päästän sut pois,

vaikka sattuu.

Sä annat mut pois,

sä päästät mut pois,

kaikkeen tottuu.

Hymyillään vaan

ei voi muutakaan

enää antaa

luovutaan toisistamme hiljaa." (Laura Närhi)

Niin, kaikkeen tottuu. Vuosi on kulunut Vimman lähdöstä. Ikävän vuosi.

Tänään halusin ensimmäisen kerran katsella kuvia Kultaisesta Keltaisestani. Vieläkin tunnen sen tuuhean turkin sormissani. Vimman lukuisat Unilelut lojuvat koskemattomina koirien lelukopassa. Toiset koirat eivät niillä leiki. Toiset eivät niitä öisin kaipaa viereensä.

Vuosi sitten tein pitkällisen ja vaikean harkinnan jälkeen päätöksen siitä, että Vimman on aika päästä pois. Jo kauan aikaa sitten olin sille luvannut, että sitä ei enää koskaan leikata, eikä se enää koskaan joudu kokemaan kipua, pelkoa ja pitkällisiä kuntoutuksia. Päätöksen tekeminen ja sen lupaaminen oli helppoa, siinä pysyminen ei. Monen monta unetonta yötä jouduin asiaa pohtimaan.

Vanhuudelle ja sairaudelle olen joutunut koiraystäviäni menettämään. Tuolloin päätöksen tekeminen on ollut selkeää; elämä kuljettaa väkisinkin kohti sitä viimeisintä rantaa. Vimman kohdalla eettiset ja moraaliset kysymykset elämän arvosta ja arvokkuudesta kuitenkin olivat keskeisiä. Mikä on koiran arvoista elämää? Mikä on Vimman arvoista elämää? Milloin on aika luovuttaa ollakseen ystävälleen paras ystävä? Vaikka sattuukin.

Ystävääni Vimmaa yhä kaivaten...

Se on sitten kesä!

Nuutti ja Vode. Hämäävästä kuvasta huolimatta ovat hyviä ystäviä.

Severi ja Pietu. Lentävä lause "whippet on whippetille whippet" sopii Severinkin sanavarastoon.

Halla rrrrakasti jo pikkupoikana vaaleanpunaista ja on edelleen tyylilleen uskollinen. Takana debytointi Ylistaron maastoissa, sija 5. ja hienot 510 pistettä. Moomma niin ylypeitä pikkupojasta!

Hymyn maastodebyytti Jyväskylässä sujui hienosti ja sijoitus oli luokkansa kolmas. Tästä se lähtee!

Kesäkuu on jo alkanut ja hellepäiviäkin on riittänyt. Ja whippetit tietenkin nauttivat! Kesä tuo mukanaan monenlaista menoa ja karkeloa. Näyttelyissä on käyty ja Hymy ja Halla ovat aloittaneet maastouransa hienosti. Ja mikä parasta, Severi ja Vode ovat saaneet omat pikkuveikat, jonkinsortin serkkupoikia molemmat. Molemmissa perheissä on pienet tulokkaat otettu riemumielellä vastaan. Hymyn ja Hiljankin mielestä Nuutti olisi kovin mukava seuralainen meidän ulkoilureissuille (tähän sellainen pieni sadistinen hymiö), mutta tämän rymyporukan kanssa saattaa vierähtää tovi jos toinenkin, ennen kuin pikkutirriäistä uskaltaa tuohon seuraan laskea. Huh! Kisareissuilla Hilja toimii Hymyn neuvonantajana ja supsuttelee korvaan juoksulinjoja ja taktiikoita. Kotimaisemissa Hilja puolestaan treenaa lapsostaan entiseen malliin metsät ryskyen. Hieman haikeaa on kuitenkin, kun Hilja ei enää itse kisoihin osallistu, mutta vaikka Hiljalla ei oireita olekaan eikä terveemmän näköistä ja oloista koiraa kovin hevillä löydä, niin tutkimustulokset kuitenkin puhuvat omaa karua kieltään. Joten juoskoon siis kotona. Ja kyllähän se juokseekin :)

Kevättä rinnoissa

Välillä ollaan sivistyneestikin. Nala, Hilja, Hymy ja Vode.

Jalon lapset. Hilja ei tunne noita. (Kuva E. Seppälä)

Hilja ja kevään tuoksut.

Severi facebookissa. (Kuva: M. Lehtonen)

Vode mielikuvaharjoittelee agiliitoa. (Kuva: E. Seppälä)

Vikkelä ja kaunis Nala, neiti elohiiri, jolla energiaa riittää.

Turhan harvoin tulee tänne kirjoiteltua. Viimeisissä päivityksissä hanget ja nietokset olivat vielä korkeat, mutta nyt helle jo suosii meitä, joutsenia, kiuruja, siilejä ja kissoja on kovasti liikkeellä. Talvella jo huokaisin, että Hiljan menojalkaa ei enää niin kovasti vipattaisi, mutta kevään tuoksujen myötä mammakoiran sisäinen Metsästäjä on taas herännyt henkiin ja meno on päätä huimaavaa. Valitettavasti geenit ovat ainakin tällä saralla periytyneet suoraan sukupolvelta toiselle tässä meidän taloudessa ja metsät ryskyvät, kun äiti tyttärensä kanssa viipottaa saalista etsimässä (huokaus)...

Kevät tuo mukanaan taas uuden innon koiraharrasteluun ja Hippiäisetkin suunnistavat kohti ensimmäisiä koitoksiaan maastoradoilla. Mittaukset on melkein kaikille suoritettu ja hienoissa mitoissa olivat kaikki. Halla, joka jo pienenä sai lempinimen Päivi on säilyttänyt linjansa ja pysyttelee mittaussarallakin tyttöjen sarjassa. Meidän pikkumies! Näyttelyissäkin Pyhiä Lapsia tullaan näkemään. Jännittävä kesä siis tiedossa monella saralla. Hilja ei tule enää kilpailemaan, mutta eiköhän tuota vauhtia ja jännitystä riitä tällä kotirintamallakin ihan riittämiin.

Tummia pilviä kevään taivaalla

Kuva: E. Seppälä

Keväthanget ja auringon lämpö ovat viime aikoina ihastuttaneet niin minua kuin koiriakin. Viime päivinä on mieli ollut kuitenkin matalalla. Käytin Hiljan uudemman kerran sydänultrassa ( ultrattu siis ensimmäisen kerran ennen pentusuunnitelmia vuonna 2009 ) sydänkuuntelussa kuuluneen sivuäänen vuoksi. Hiljalla todettiin läppävika, mitraali- ja tirkuspidaalivuotoa. Ulkoisesti sydämessä ei ollut muutoksia.

Tällä hetkellä Hilja on täysin oireeton ja entiseen tapaansa uhkuu voimaa ja juoksemisen riemua. Joten toistaiseksi tilannetta seurataan ja uusintakontrolli suoritetaan vuoden kuluttua. Nyt Rouva Tuulispää viettää siis täysin normaalia elämää entiseen tapaansa viilettäen, kaula kaarella, lihakset pullistellen, korskuen kevään houttelevien tuoksujen innoittamana. Hiljan terveyttä ja elinvoimaa uhkuvaa olemusta seuratessa onkin hyvin vaikea uskoa diagnoosin paikkansapitävyyteen. Sairauden eteneminen on hyvin yksilöllistä ja lääkitys aloitetaan vasta oireiden ( rasituksensietokyky heikkenee, voimattomuus, yskä jne. ) ilmaannuttua. Toivokamme kuitenkin, että tähän menee vielä pitkä aika ja Hilja saa viettää vauhdikkaan ja täysipainoisen, pitkän elämän!

Viime aikoina on whippetien terveyden tutkimiseen kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota, myös tutkimusmenetelmät ovat kehittyneet paljon ja uutta tietoa on jatkuvasti saatavilla entistä enemmän. Kaikkea ei voi kuitenkaan tutkia ja ennustaa. Yllätyksiä sattuu, kun on kyse elävistä olennoista. Kaikkia sairauksia ei voida ennustaa ja poissulkea, mutta mielestäni on kuitenkin erittäin tärkeää tulevaisuuden whippetin kannalta, että käytämme niitä tutkimusmenetelmiä ja -tuloksia, mitkä meillä tällä hetkellä on saatavilla. Jotta rakkaat puikkonokkamme säilyisivät terveinä vielä tulevaisuudessakin. Ja vaikka joskus se tieto tekeekin kipeää.

Pari linkkiä endokardioosista:

http://vetcare.fi/index.php?id=163

http://www.nic.fi/~tollerit/html/laaketiedetta/sydansairaudet.htm

http://www.mysadiedog.com/geriatric/cardio.html

Talvea kerrakseen

Hilja odottaa jo malttamattomana kevättä ja metsästysaikoja.

Vode on tyylikäs nuorimies, joka harrastaa välineurheiluakin vain oikeaan asuun pukeutuneena.

Viivi vietti joulun aikoihin pari viikkoa "mummolassa". Riehumisen, juoksemisen ja painimisen keskellä otettiin välillä nokosia siskon kainalossa.

Tappajakoira Nala, peto jo syntyissään.

Halla nautiskelee alkutalven pienistä lumisista iloista.

Severi leikkii Helsinki-Vantaan lentokentällä poliisikoiraa.

Talvi erittäin runsaine lumikerroksineen alkoi aikaisin, mutta vähitellen alkaa sentään välillä jo aurinkokin pilkahdella. Siis silloin, kun ei sada lisää lunta. Runsas lumi on melko lailla rajoittanut pienten hippettien liikkumista eikä huonokuntoinen emäntäkään ole kovasti jaksanut hangessa rämpiä. Mutta selvästi nämä pienen pienet auringonsäteet ovat jo herättäneet koirien sisäisen moottorin talviunilta ja erityisesti Hilja the mammakoira on ratketa liitoksistaan ulos päästyään. Jippiaijjee ja pois alta, täältä tullaan elämä! Hymppis, perheen ilopilleri puolestaan nautiskelee pitkistä aamu-unista ja emännän puremisesta. Mitä ilmeisemmin perheen lellikin rooli on aikaansaanut hienoista kurittomuutta. Vapaa kasvatus kunniaan, tuumaavat Hilja-äiti ja emäntä!

Syksy vaihtuu talveksi

" Vote vei mun kepin! ÄITIIII!!!"

Sisarkateutta ilmassa. Nala, the Tuhatjalka on Hymppiksen mielestä aivan liian nopea.

Viivi ja idolinsa Paavo. Paavon seurassa on turvallista nukkua, sillä pienestä koostaan huolimatta Pave on Mies isolla ämmällä.

Jalo pönöttää komiasti Jyväskylän näyttelyssä. Kuva: Lotta Seppänen

Nala suoritti debyyttinsä Jyväskylän näyttelyssä. Isänsä kopio esiintyi hienosti ja varmasti kuin vanha tekijä! Kuva: Lotta Seppänen

Hiljalla ja Hymyllä on asenne kohdillaan. Varokaa hirvet ja hirvimiehet!

Taas on pitkä tovi vierähtänyt viimeisestä kirjaamisesta.

Edelliset kuvat tuovat ihania muistoja kauas taakse jääneestä intiaanikesästä, josta ei ole enää tietoakaan. Tällä hetkellä ulkona on -14 pakkasastetta ja hiihtäjät ovat vallanneet lenkkipolkumme. Mutta jos väkisin täytyy jotakin positiivista yrittää etsiä talvesta, niin se on ehdottomasti lenkkeily pimeässä metsässä otsalammpujen ja valopantojen välkkeessä. Tunnelmaa kerrakseen!

Harrastelurintamalla on alkanut hiljaiselo, mikä onkin ainakin meille ihan mukavaa melko touhukkaan kesän jälkeen. Nalan, Voden ja Viivin kanssa olemme tapailleet välillä useinkin ja sisaruksilla on aina kovin hauskaa ja vauhdikasta menoa keskenään. Hilja steriloitiin syksyllä, joten uusia puolisisaruksia ei ole nykyisille Hippiäisille tulossa. Sterilointi suoritettiin uudella tähystysmenetelmällä ja leikkaus sujui enemmän kuin hienosti. Voin lämpimästi suositella tätä menetelmää kaikille, jotka narttukoiransa sterilointia suunnittelevat! Nyt äippä opettaa taas metsästyksen saloja lapselleen. Tämän kunniaksi molemmat saivatkin tyylikkäät "asennepannat". Mahtaisi niistä moni norjanharmaa tylsine tutkapantoineen olla kateellinen!